No samaan aiheeseen, työkkärissä vietin ehkä viisi minuuttia kun virkailija näppäili uuden ajan, silloinkin varmaan vaan uusivat ajan. Ei mitään toivoa minkäänlaisesta tuesta sieltä saraa! Olen kuitenkin nuori ja suostun tekemään melkein mitä vain mihin kykenen. Vaan ei. Alan olemaan vaan niin väsynyt ja vittuuntunut tähän touhuun. Kaikkialla vaaditaan työkokemusta, mutta millä sitä hankit kun et saa töitä ja työkkärikin sitä mieltä ettei minulla mitään kokemusta! Kyrsii tämmönen niin pahasti...

No, voisihan tämän ajan käyttää hyödyksikin eikä vaan istua kyttäämässä sähköpostia ja kirjoittelemassa tänne. Muutta saako sitä kuitenkaan mitään aikaan jos koko ajan vaan kyttää sähköpostia tai pohtii, olisiko se viesti jo tullut. Ja siitä vasta alkaa se spekulaatio, mitä jos viesti on kileteinen tai vastaavasti se myönteinen. Kumpi sitten onkaan parempo vaihtoehto? No helpottaisi kummasti  jos sen edes tietäisi. Mut ei tiedä niin ei tiedä... Eikä edes halua tietää. Tulis nyt se viesti niin sais jotain tolkkua tähän elämään ja siihen miten sitä pitäisi jatkaa ja millä sitten on väliä.

Tällähetkellä kovin monella asialla ei edes ole väliä. Olisi mukava saada elämään jotain millä olisi väliä. Tai vielä parempaa; uusi alku. No sellaista tässä olisi luvassa jos se pahuksen viesti tulisi. Pääsisi kauas pois täältä ja näistä ongelmista ja toivonmukaan kaikki niistä eivät odottaisi kun joskus tulee takaisin. Noo omgelmia ei saisi paeta, mutta nyt se tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Kohtaamista en tulisi kestämään. Ehkä sitä myöhemmin on vahvempi ja voi palata kohtaamaan ne, mutta toistaiseksi unohdus olisi ihanin asia.  

Jos kaikki tämä jo onnistuu niin seuraavana stressi listan poistolla on ympäristön paineet. Tähän mennessä olet juuri täyttänyt ihmisten perus edellytykset suhteelle. On pari, tunnetta, töitä/rahaa ja koti. No jos nyt lisäämme suhteeseen vielä yksityiskohdat. Toinen osapuoli on 40 vuotta vanhempi kuin toinen. Joten toinen heistä on eläkkeellä ja toinen työtön. Yhteinen nimittäjä näillä kahdella on sairaus. Tässä vaiheessa yhteiskunnan paineet iskevät päälle. Ei ole sellainen perinteinen suhde, vaikka täytettäisiin melkein kaikki normaalin suhteen/elämän kriteerit. Eikö siis olisikin paljon helpompaa jos elämä olisi mustavalkoista ja sumeaa. Kun ei nähdä yksityiskohtia. Nähdään vaan kehykset missä kaikki tapahtuu. Mutta ei niitä miten ja miksi.

Kiittää ja kuittaa.

Siria

Työt olis kyllä ihan jees, alkaa tää kotona olo nyppiä, ja aiheuttaa kivan kierteen kun stressaa tätä, ei saa nukuttua, ja sit ei saa edes kotona mitään juttuja tehdyks kun on niin väsynyt. Haluan säännöllisen päivärytmin! Enkä pistä pahakseni jos saisi palkkaakin. Eläähän sillä työttömyys päivärahallakin, mut jos sattuu yhtään isompi meno tulemaan niin sinne se meni...Ja minäkin sentään aika turvallisesti elän vielä äidin kanssa. Ei sillä tuella vielä yksikseen eletä millään.

No onhan näissä tylsissä päivissä se hyvä, että ehtii pohtia kaiken näköistä. Tosin yleensä se vaan lisää stressiä tai murskaa unelmia. Tälläinen tuppaa masentamaan ihan perusihmistä aika paljon. Kun ei voi elää samalla lailla kuin kaikki muut. Onhan se mukava olla erilainen, mutta enemmin sitä olisi erilainen jollakin muulla tavalla. Ajatukset tuppaa seuraamaan sua minne ikinä vaan meneekin. Ja ne harvoin vaikenee, varsinkin jos päivä kuluu aivottomasti tekemättä mitään, huomennakin jos sää sallii niin marjapuskan nyhtäminen kutsuu, ei vaadi siis juurikaan aivotoimintaa,valitettavasti.

Kiittää ja kuittaa.

Siria

Ja no, on tämä blogien maailmakin kai jokin todiste ihmisten ajatuksen juoksusta ja sen olemassa olosta. Miksi se vaan pitää tuoda esiin näin? Eikä oikeilla asioilla. Kai tämä on helpompaa. Kirjoittaa ja kelata rauhassa ajatuksia, ilman että kukaan niitä lukee kun kirjoitat. Toinen taitohan se puhuminen on. Paljon vaikeampi jos saan sanoa. Siinä saa välitöntä palautetta, paljon suorempaan kuin näin ja pitää heti olla valmiina vastaamaan ajatuksistaan. Ei ehdi miettiä ja kaunistella asioita mielessään. Joten, kyllä tämä netin ihmeellinen maailma minun päässäni voittaa. On se niin paljon helpompaa. Onneksi.

Kiittää ja kuittaa.

Siria

Jos kysyn ystävältä kuka olen, hän vastaa 'sinä'. Mitä se tarkoittaakin on vain hänen omassa päässään. Kun kysyn toiselta, kuka olen. Hän vastaa samalla tavalla 'sinä', mutta silti vastaus on eri kuin ensimmäisellä. Miksi? Koska he näkeväet sinut, minut, meidät eritavalla. he näkevät sen mitä haluamme näyttää ja sen minkä haluamme peittää, heistä itsestään riippuu, miten he tätä tietoa käyttävät, mitä ajatuksia he luovat ja mitä päätöksiä tekevät sinusta, minusta, meistä. Ystävyyskin on lopulta vaan päätöksen tekoa ja tietojen analysointia.

to be continue...